torstai 29. tammikuuta 2015

Olemus

Se tulee niin yllättäen- suuttumus- vaikka jo kuvittelin
että sen voisi ohittaa
että olisin aikuisempi;

Tyynen harmoninen olemus.

miksi en ole kasvanut yli siitä
Että hetkessä näkyy punaista

Olemus;
miten epämääräinen sana
joka on oikea sana
mutta josta ei heti tule mieleen täysin tarkkaa määritelmää;

Onko se ikäänkuin hahmo
joka henkii jonkinlaista
aistein havaittavaa tunnelmaa?

Minun olemukseni henkii salamoita.